Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Yöllinen seikkailu

Osa 2

Tehtävä: Outoja ääniä 2/3
Uusi pokémon: Ei
Sanamäärä:  1317
Varoitukset: Ei varoituksia

Matka luolille oli paljon pidempi kuin ensimmäiseksi ajattelin. Pimeässä ei ollut helppo kulkea ilman minkäänlaista valoa ja sillä hetkellä olisin ollut erittäin tyytyväinen, jos minulla olisi ollut tulityypin pokemon, mikä voisi tulellaan näyttää valoa ympärillemme. Muistin myös etten omistanut taskulamppua, minkä lisäsin seuraavan ostoslistani jatkoksi. Onneksi silmäni kuitenkin ehtivät tottua pimeään melko nopeasti, joten näin jotenkuten eteeni ja vaikka Sarum ei ollutkaan tulityyppi, niin sen valkoisen värin ansiosta erotin sen loistavasti ympäristöstämme.
"Mitä luulet Sarum.. Jos emme löydä outojen äänien lähdettä niin muuttaakohan Douglas mieltään sen suhteen että antaisi yösijan meille?" tuumin Sarumille ääneen. Jäätyyppi meni jo hyvän matkaa edelläni, ilmeisen tyytyväinen siitä kun sen ei tarvinnut enää olla siinä ihmispaljoudessa mikä kylässä äsken vallitsi.
"Tuskin. Isäni ottaisi teidät asumaan luoksemme, jos vain pystyisi",  tuttu ääni äkkiä vastasi Sarumin puolesta ja hypähdin ainakin metrin taaksepäin, sillä säikähdin hänen äkillistä ilmestymistään. Hetken kuului pelkkää lehtien rapinaa ja oksien katkeilua, kun tulija käveli luokseni ja jatkoi sitten kävelyään samaan tahtiin kanssani. Kohotin katseeni Kyleen, jonka vieressä tepasteli Hoothoot.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyin ja käänsin katseeni takaisin eteenpäin, jotta näin minne kävelin. Kuulin Kylen tuhahtavan hiljaa.
"Olen täällä isäni takia. En minkään muun asian takia. Jos hän saisi tietää etten olisi auttanut sinua, joutuisin muuttamaan saman tien pois kotoa", Kyle selitti. Paloin halusta nähdä minkälainen ilme hänellä oli, mutta pidin katseeni visusti edessäni.
"Hoothoot ei taida osata mitään tulityyppien liikkeitä.. jotta helpottaisi näkyvyyttä täällä", mutisin puoliääneen.
"Älä sano tuota edes kunnolla ääneen. Hoothoot on hyvin tarkka mitä muut siitä sanovat", Kyle tokaisi ja mulkaisin häneen. Sitten katsoin edessämme menevään Sarumiin.
"Ihan niin kuin kouluttajansakin", sanoin ja näin että Kyle oli jo avaamassa suutaan, mutta estin sen mitä hän oli sanomassa kirimällä vauhtini niin että kävelin Sarumin vierellä. Oli päivän selvää ettemme pitäneet toisitamme tai tulleet toimeen keskenämme.

Kävelimme pitkän ajan hiljaisuudessa ja sinä aikana olin ottanut Ronnynkin ulos sen pokepallosta, jotta sekin saisi osallistua tehtäväämme. En voinut olla miettimättä mikä oli oikea syy sille että Kyle oli tullut mukaamme Hoothootin kanssa ja arvelin että se olisi helpompaa kysyä nuorelta mieheltä suoraan, mutta muutin sitten viime hetkellä mieleni. En ollut aivan varma halusiko tietää mitä Kylen mielessä liikkui.
"Hei Rayna.." Kyle äkkiä sanoi ja laittoi kätensä olkapäälleni, niin että jouduin katsomaan häneen.
"Mitä nyt?" kysyin ja Kyle nyökkäsi kohti jotain, mikä oli oikealla sivullamme, joten käänsin katseeni samaan suuntaan ja puraisin alahuultani hermostuneena. Sarum, Ronny ja Hoothoot olivat pysähtyneet mustan aukon eteen, mikä näytti epäilyttävästi rosoisen luolan suulta.
"Huh.. se näyttää ihan tavalliselta luolalta.." sanoin hiljaa ja kävelin vähän sivummalle, niin että näin miltä luola näytti sivulta katsottuna.
"Tietenkin. Miltä luulit sen näyttävän?" Kyle naureskeli ja meni pokemoniemme luokse.
"No.. kuvittelin mielessäni hämähäkinseittien ja vanhojen luiden peitossa olevan luolan, josta kuuluu jo pitkälle ne oudot äänet joita kyläläiset pelkäävät", myönsin vastahakoisesti, sillä tiesin että Kyle nauraisi minulle. Kuten tekikin. Hänen naurunsa kaikui metsässä, mikä tuntui siltä kuin siellä ei olisi ollut ketään meidän lisäksemme.
"Sinulla on uskomaton mielikuvitus. Katso.. Snoverisi on hävinnyt jonnekin", Kyle sanoi kuin ohi mennen ja käänsin nopeasti katseeni luolan suuaukolle, jossa pokemonit olivat olleet. Nyt siellä oli enää Ronny ja Hoothoot, jotka kuikkivat sisälle luolaan.
"Olisit sanonut siitä aikaisemmin! Sarum!" huusin ja tönäisin Kylen pois tieltäni.

Nyt en voinut enää jäädä mennäkkö sisälle luolaan vai ei, sillä Sarum oli aika varmasti siellä, joten minun oli mentävä etsimään jäätyyppiä sinne. Käsi luolan kosteaa ja osittain teräväpintaista seinää haparoiden etenin lyhyin askelin luolan sisällä. Ronny läpsytteli mennä vieressäni ja Hoothoot näytti tietä menemällä edessäni. Olin unohtanut että Hoothoot oli pöllö, joten se näki yöllä ja pimeässä hyvin. Luola taisi olla sille lasten leikkiä. Mitä sen kouluttajaan tuli.. Pysähdyin ja vastahakoisesti vilkaisin taakseni. Luolan suuaukkoa ei enää edes näkynyt ja sinne Kyle oli jäänyt seisoskelemaan kuin mikäkin pahanilmanlintu! Puuskahdin hiljaa ja hetken aikaa luolassa kaikui puuskahdukseni. Paraskin apuri, ajattelin mielessäni kun jatkoin matkaani. Olin päättänyt selvittää outojen äänien lähteen ilman hänen apuaan. Pystyisin kyllä siihen, sillä olihan minulla Ronny ja Hoothoot apunani.
"Toivottavasti Zubattien parvi ei hyökkää meidän kimppuun", mutisin puoliääneen, vain saadakseni jotain tekemistä. Olin juuri vilkaissut luolan kattoon, jossa roikkui terävän näköisiä tippukiviä ja niiden välissä näin ainakin parvellisen Zubatteja. Hoothoot huhuili lyhyesti ja Ronny tapitti minua mustilla silmillään. Sekin oli selvästi huolissaan Zubateista ja Sarumista. Sitten pysähdyin äkkiä kun kuulin ääniä edestäpäin.

Ääniä, mitkä kuulostivat siltä kuin jokin olisi hitaasti liikahdellut edestakaisin. Nielaisin ja jatkoin matkaani syvemmälle luolaan, jossa askelteni ääni kaikui ympärilläni. Ääni ei kuulostanut kovin vaaralliselta, mutta koskaan ei voinut tietää mitä edestään löytää.
"Sarum.." huhuilin jäätyyppiäni, mutta en kuullut siltä minkäänlaista vastausta. Äkkiä Hoothoot kurkisti kulman taakse, koska luola kaartui ja heilautti hetken päästä siipeään. Rypistin otsaani ja kiiruhdin sen vierelle jonka jälkeen kurkistin minäkin kulman taakse. Sarum oli siellä ja käveli jotain soikion muotoista juttua ympäri, ilme hyvin kysyvän näköisenä. Kun katsoin tarkemmin näin soikion muotoisen jutun olevan muuten vihreä, mutta sen sivuilla näkyi pari valkoista merkkiä.
"Voi luoja Sarum.. Mistä sinä pokemonmunan löysit?" kysyin kun tajusin mikä soikion muotoinen juttu oli ja Sarum kääntyi katsomaan minua.
"Snover snover sno", se sanoi ja osoitti munaa. Ilmeisesti Snover oli löytänyt munan juuri siltä paikalta missä se olikin. Kävelin munan luokse ja kumarruin hitaasti sen eteen, jolloin se liikahti. Säpsähdin äkillistä liikahdusta niin että kaaduin istualleni. En liikahtanut siitä hetkeen mihinkään, mutta katsoin miten Ronny meni munan luokse ja kosketti sitä hellästi vaaleanpunaisella evällään. Muna liikahti uudelleen ja siihen tuli halkeama. Kiiruhdin nostamaan Ronnyn pois munan luolta ja kun pitelin Seeliä sylissäni tajusin äkkiä jotain.
"Minusta tuntuu että tämä muna ja Zubatit ovat vain aiheuttaneet kaikki äänet, mitä kylläiset pelkäävät. Täällä ei ketään muita ole meidän lisäksemme, joten se on ihan loogista", sanoin ja katsoin Hoothootiin, joka huhuili hiljaa. Laskin Ronnyn takaisin maahan ja kumarruin vielä kerran katsomaan munaa. Se oli tavallaan aika suloinen, mutta en ymmärtänyt miksi joku jättäisi munan vain lojumaan luolaan. Sitä miettiessäni muna alkoi halkeilla vielä enemmän. Suuni aukeni hämmästyksestä ja pokemonit kerääntyivät ympärilleni tapittamaan munaa, mikä liikahteli jo paljon enemmän. Sitten siitä halkesi iso pala ja reiästä tuli esiin terä, mikä näytti kuin viikatteelta. Hetken tapeltuaan munankuoren kanssa siitä tuli esiin vihreä, ötökkä- ja lentotyypin pokemon Scyther.
"Me taisimme juuri nähdä pokemonin kuoriutumisen", sanoin hiljaa ja tuijotin Scytheria, joka tuijotti minua takaisin.

Hetken tuijoteltuamme toisiamme nousin taas seisomaan ja vilkaisin taakseni luolaan, missä oli jossain sen suuaukko.
"Eiköhän mennä takaisin Kylen luokse, jos hän edes vielä on tuolla", sanoin Sarumille, Ronnylle ja Hoohthootille, jotka kaikki lähtivät seuraamaan minua. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä vastakuoriutuneen Scytherin kanssa, joten arvelin että se kyllä pärjäisi omillaan. Mutta kun olimme vähän matkaa kävelleet eteenpäin, kuulin äkkiä askeleita takaamme. Kääntyessäni ympäri näin miten vähän horjahtelevasti kävelevä Scyther seurasi meitä. Seurasin hämmästyneenä miten se horjahteli puolelta toiselle ja päästessään eteeni se otti tukea jaloistani. Vilkaisin muita, hyvin hiljaa meitä katsovia pokemoneja ja äkillinen ajatus tuli mieleeni. Kumarruin Scytherin tasolle ja katsoin sitä sen mustiin silmiin.
"Scyther.. haluaisitko lähteä minun, Sarumin ja Ronnyn mukaan kiertämään Hohkan aluetta ja osallistumaan koordinaattorikisoihin sitten kun sen aika tulee?" kysyin siltä. Vastakuoriutuneenakin se näytti osaavan punnitsevan vastaustaan, sillä se selvästi mietti hetken suostuisiko kysymykseeni. Sitten se nyökkäsi päättäväisen näköisenä. Hymyilin sille. Menin luolaan aikomuksenani selvittää mistä oudot äänet olivat peräisin ja selvitinkin sen, mutta en koskaan kuvitellut että löytäisin sieltä uuden pokemonin itselleni. Kaivelin hetken reppuani ja otin sieltä sitten esiin pokepallon.
"Tervetuloa mukaan meidän tiimiin.. Seth", sanoin kun samalla keksin hyvän nimen Scytherille. Se nosti toisen viikatteen näköisen kätensä ilmaan ja napautin sitä pokepallolla. Kirkkaan välähdyksen jälkeen Scyther katosi sisälle pokepalloon ja kun se oli hetken heilunut kädelläni se pysähtyi.
"Seth. Pokemontiimini sen kun kasvaa. Okei kaikki, mennään takaisin kylään ja kerrotaan heille että heidän ei tarvitse enää pelätä luolan outoja ääniä", sanoin ja jatkaessamme matkaa luolan suuaukolle, missä tapasimme Kylen en voinut olla virnistämättä hänelle.
"Mitä nyt? Miksi virnuilet kuin joku hullu?" hän kysyi ja heilautin vain kättäni nuorelle miehelle.
"Älä siitä välitä. Tule. Meidän pitää kertoa kyläläisille että selvitin luolan outojen äänien lähteen", sanoin ja Kylen uteluista huolimatta jatkoin matkaani, samalla kun pitelin Sethin pokepalloa kädessäni.


[​Edellinen luku] :: [Seuraava luku]

©2019 Hoitosivu Momentum - suntuubi.com