Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Yöllinen seikkailu

Osa 1

Tehtävä: Outoja ääniä 1/3
Uusi pokémon: Ei
Sanamäärä:  1114
Varoitukset: Ei varoituksia

"Onko vielä miten pitkä matka?" Gwen kysyi ja vilkaisin taakseni häneen. Hän kirjaimellisesti laahusti eteenpäin ja näytti siltä kuin ei olisi jaksanut kävellä enää metriäkään.

"Kysyit tuota viisi minuuttia sitten, joten vastaukseni on sama kuin viisi minuuttia sitten. Vielä on pitkä matka", sanoin ja huokaisin samalla hiljaa. Vetäisin sisääni raikasta ilmaa ja annoin katseeni kohota korkealle puiden latvoihin, jotka näyttivät siltä kuin olisivat yrittäneet kurotella sinistä taivasta kohti. Ilma oli viileä, minkä seurauksena hengityksemme höyrysi ympärillämme ja lumisateen tuntua oli joka puolellamme, mikä näytti sopivan Sarumille paremmin kuin hyvin. Snover nimittäin näytti virkistyvän sitä mukaa enemmän kun mitä ilma oli viileämpi. Hätkähdyin pois ajatuksistani kun kuulin pienen tömähdyksen takaani. Käännyin ympäri ja huomasin miten Qwen oli rojahtanut polvilleen jäätyneeseen maahan.
"Voidaanko pitää pieni tauko? Jalkani ovat hyytelöä kaikesta tästä kävelystä", hän kysyi ja hieroi samalla reisiään. Olimme tosiaan jo kävelleet melko pitkän matkan ilman pysähdyksiä, joten nyökkäsin Gwenille.
"Hyvä on. Pidetään vain tauko", sanoin ja laskin reppuni maahan. Kaivoin sieltä makuupussini ja heitin sen maahan, niin että pystyimme istumaan sen päälle. Sitten otin Ronnyn pokepallon käteeni ja virnistin.
"Okei Ronny.. Tulehan sinäkin ulos!" huudahdin ja heitin punavalkoisen pokepallon ilmaan. Kirkkaan välähdyksen jälkeen Ronny ilmaantui Sarumin viereen.
"Seel seel seel!" Ronny toisti nimeään ja samalla läpsytteli eviään. Sinä aikana Gwen kutsui myös Froakien ulos sen pokepallosta ja hetken päästä katsoimme kuinka kolme pokemonia leikkivät keskenään. Sitten katsoin kuinka Gwen kaivoi kartan omasta repustaan ja asetteli sen eteensä viltille.
"Me ollaan nyt suunnilleen täällä ja meidän pitäisi päästä Cap Duraniin.. Jos me kävellään vielä tätä tietä vähän matkaa eteenpäin niin meidän pitäisi tulla pieneen kylään, jossa voimme olla yötä" Qwen kertoi samalla kun hän seurasi kartan reittiä sormellaan. Näin kuinka hänen silmänsä kirkastuivat, kun hän ajatteli yöpymistä lämpimässä talossa.

 

Kun olimme hetken päästä jatkamassa matkaa ja pakkasimme tavaroitamme takaisin reppuihin jäin hetkeksi kuuntelemaan ympäristöä, mikä oli hyvää vauhtia alkanut jo hämärtymään.
"Ihan kuin.. Olisin kuullut jonkun äsken huutavan", mutisin hiljaa ja Gwen kohotti katseensa samaan suuntaan kuin mihin itse katsoin. Pysyimme useamman minuutin ajan hiljaa, hyvä että kumpikaan hengitimme.
"Olisi aika mahtava jos täällä olisi joku legendaarinen pokemon.." Gwen sanoi hiljaa. Puuskahdin ja siirsin katseeni häneen.
"En usko että legendaariset olisivat täällä.." sanoin ja jäin vielä hetkeksi kuuntelemaan ympäristöä. Gwen kyllästyi siihen ja jatkoi reppunsa pakkaamista. Jouduin siis toteamaan että muita ääniä ei enää kuullut kuin pokemoniemme äänet. Rypistin otsaani ja mietin olinko kuullut vain omiani, mutta ravistin sitten päätäni ja laitoin reppuni selkään, kun olin saanut makuupussini taas ahdettua sinne. Puista tippuvien kullankeltaisten lehtien leijaillessa lumihiutaleiden lailla maahan otin Ronnyn takaisin sen pokepalloon. Kuin yhteistuumin päätettynä lähdimme jatkamaan matkaa, toiveena se että ehtisimme lähimpään kylään ennen kun täysi pimeys ehtisi laskeutua ympärillemme.

 

Lopultakin, noin parin tunnin päästä saavuimme vihdoin pieneen kylään. Vaikka kello lähenteli varmasti jo keskiyötä, kylän ainoa pääkatu oli yhtä vilkas kuin se varmasti oli päivisin. Ihmiset ja heidän pokemoninsa oivat kaikki kerääntyneet yhteen kasaan ja kuulosti siltä kuin he olisivat keskustelleet jostain erittäin kiivaasti. Rypistin otsaani ja lähdimme menemään kohti kyläläisten joukkiota. Hetken eteenpäin käveltyäni huomasin kuitenkin että Sarum ei enää ollutkaan vierelläni, mikä sai minut katsomaan nopeaan tahtiin ympärillemme. Sitten huomasi jäätyypin jääneen hyvän matkan päähän kyläläisistä ja vaikka kuinka yritin taivutella sitä tulemaan lähemmäksi, Snover pysyi visusti paikallaan eikä suostunut tulemaan lähemmäksi. Huokaisin ja sillä kertaa luovutin, en pakottaisi Sarumia ihmispaljouteen.
"Vannon että kuulin jonkun pitävän outoa ääntä juuri tuon metsän laidalla olevasta luolasta", kuulin erään vanhemman naisen kertovan kyläläisille ja näin hänen osoittavan juuri sen metsän suuntaan mistä tulimme Gwenin ja Sarumin kanssa. Toivoin että olisin voinut seurailla tilannetta sivummalta, mutta Gwen oli ilmeisesti toista mieltä asiassa, sillä näin äkkiä miten hän lähti kävelemään kohti ihmispaljouden keskustaa.
"Me tultiin juuri tuolta metsästä ja minun kaverini Rayna sanoi että hän kuuli jotain ääniä, kuin joku olisi huutanut. Etkö kuullukin.. Rayna?" Gwen kertoi kaikille ja jouduin siis kävelemään hänen luokseen.
"Öh.. Joo. Mutta ihan yhtä hyvin olin voinut kuvitella sen äänen, koska sitä ei enää sen yhden kerran jälkeen kuulunut", selitin kaikille, jotka keskittyivät kuuntelemaan meitä. Eli aiemmin puhunut vanhempi nainen ja nuori pari poikansa kanssa. Heidän vierellään Snoveria hyvin tuimasti tuijotti Poochyena.
"Ehkä se on luolan kummitus", noin yhdeksän vuotias poika sanoi ja oli hyvä etten naurahtanut ääneen, kun kuulin hänen mainitsevan kummituksen.
"Älä hölmöjä puhu Tommy. Luolassahan asuu parvi Zubatteja. Kummitukset eivät viihtyisi siellä", pojan isä sanoi.
"Niin, koska kummituksia ei ole olemassakaan.." mutisin hyvin hiljaa, niin hiljaa että kukaan muu kuin Gwen ei voinut kuulla minua.

Kun kyläläisten keskustelu jatkui ja jatkui rykäisin lopulta niin kuuluvasti, että kaikki kääntyivät katsomaan minua.
"Mitä jos minä ja Gwen lähtisimme pokemoniemme kanssa selvittämään outojen äänien lähdettä?" kysyin ja äkkiä Gwen oli se joka näytti järkyttyneeltä.
"Mitä? Ehei. Minä en pimeään metsään yöllä mene jos minun ei tarvitse nukkua siellä", hän sanoi ja pudisti rivakasti päätänsä. Naksautin kieltäni ärsyyntyneesti ja vilkaisin Sarumia. Olin aivan varma että jos tutkisin asiaa vähän tarkemmin löytäisin kyllä järkevän selityksen oudoille äänille. Arvelin myös että Sarum viihtyisi paremmin metsässä kanssani, kuin kyläläisten joukossa. Käännyin taas katsomaan kyläläisiä. Heidän ilmeensä vaihtelivat uteliaista hämmästyneisiin ja osalla jopa ärsyyntyneisiin.
"Mitä jos tehdään näin.. Minä tutkin outojen äänien lähdettä ja joku teistä majoitatte meidät pariksi yöksi luoksenne? Olemme menossa Cap Duraniin, mutta meinasimme muutenkin pysyä kylässä ainakin yön ajan.." kysyin heiltä ja jäin odottamaan heidän vastaustaan.

 

Laitoin käteni ristiin ja sain odottaa ainakin viisi minuuttia, ennen kun yksi kyläläisistä puhui.
"Minun luonani on tilaa. Voitte kumpikin yöpyä luonani", se oli noin kolmikymppinen mies, jonka vieressä seisoi meidän ikäisemme nuori mies kädet selän takana. Pojan jalkojen vieressä puolestaan oli Hoothoot.
"Olen muuten Douglas ja tässä on poikani Kyle", mies jatkoi. Pikku hiljaa muut kyläläiset alkoivat hajaantua omii oloihinsa ja lopulta paikalla meidän lisäksemme oli vain Douglas, Kyle ja heidän Poochyenansa.
"Minä olen Rayna ja tuo tuossa.." aloitin meidän esittelymme, mutta äkkiä en enää nähnytkään Gweniä missään. Sarum oli puolestaan palannut vierelleni, kun paikalla ei enää ollut niin paljon ihmisiä.
"Toinen tyttö, joka oli kanssasi taisi mennä Cerylin luokse. Hän on se vanhempi nainen, joka oli aiemmin äänessä", Douglas sanoi ja mutristin suuni kiinni.
"En voi uskoa tätä. Hän hylkäsi minut", mutisin ja tuijotin kohtaa, jossa Gwen oli seissyt, kun Douglas taas puhui käännyin katsomaan häntä.
"Kyle lähtee mukaasi. Et voi mennä yksinäsi pimeään metsään", hän sanoi ja taputti poikaansa olkapäälle. Tämä tuhahti ja käänsi katseensa poispäin isästään. Hoothoot teki samoin, mikä sai minut naurahtamaan. Kun Kyle mulkaisi minuun peitin suuni äkkiä kädelläni.
"Mikä naurattaa?" hän kysyi.

"Ei mikään", sanoin päätäni pudistellen ja käännyin sitten Sarumin puoleen.
"Oletko valmis tutkimaan luolia Sarum?" kysyin siltä ja jäätyyppi nosti toisen käpälänsä ilmaan.
"Snover!" se huudahti ja virnistin. En enää kääntynyt katsomaan Douglasia tai Kyleä, sillä minua ei haitannut vaikka Kyle ei lähtisikään mukaani. Olinhan sentään vaeltaja, joten osaisin kyllä tutkia luolia ihan yksinänikin Sarumin kanssa.


[​Edellinen luku] :: [Seuraava luku]

©2019 Hoitosivu Momentum - suntuubi.com